Ihmisten rajalla

Kerron Satulle, että ajattelin laittaa Face Bookkiin kyselyn missä antaa tämän vuoden kollaasit. Oltiin Riitan kanssa lähdössä keräämään SKP:n kannattajakortteja 23 kaupunkiin. Ehkä jossain kaupungissa voisi tehdä teosten antoperformanssin. Satu sanoi heti että, älä anna niitä missään kaupungissa vaan rajalla – på gränsen.

 

Suomen ja Ruotsin raja on ollut tunnettu rajasta, jossa ei ole rajaa eikä rajatarkastuksia. Korona on sulkenut ja tehnyt Suomen ja Ruotsin rajan uudelleen. Kun Satu ehdotti performanssia rajalle ei se silloin ollut suljettu. Tänään rajan ylittänyt joutuu erilaisiin karanteeneihin tai ei voi ylittää rajaa ilman syytä.

 

Minähän en ollut ylittämässä rajaa vaan olin menossa rajalle, asettumassa kahden maan väliseen tilaan laittamaan tämän vuoden aikana tekemiäni kollaaseja kehyksiin ja näyttämään niitä maailmalle hiljaa – minun tavalla.

 

Kannattajakorttikiertue käynnistyi. Ostin kehykset Espoon Ikeasta. Oivalsin vasta kotona, että en millään jaksaisi kiertää eri kaupungeissa mukanani kolmekymmentä isoa kehystä. Ostin nettikaupasta uudet kehykset ja laitoin toimitusosoitteeksi Tornio.

 

Kemissä päivää ennen teosten esittämistä saan Torniossa asuvalta Satulta viestin, jossa hän kertoo, että hänen poikansa koulussa on todettu koronatartunta. Päätimme, että emme yöpyisi Satun luona ... Kehykset olivat kuitenkin Satulla.. Yövyimme Kerstinin luona Simossa.

 

Matkalla Simosta Tornion syysmarkkinoille kävimme hakemassa kehykset Satun karanteenista. Kertakäyttöhanskojen ja käsidesin avulla saan kehykset Kerstinin autoon ja pääsemme Tornioon.

 

Keräämme kannattajakortteja, päivitämme politiikat ja olemme vauhdissa. Alan kysellä tovereilta miten pääsen rajalle. Olin mielessäni ajatellut, että menen rajalle, ohitan Suomen tarkastuspisteen (jota ei ole) ja asetun kahden maan rajalle. Paikalliset kertovat minulle, että olemme rajalla ja kaupan toinen uloskäynti on Ruotsissa.

 

Suunnittelen edelleen rajalle menoa. En siis ymmärrä, että olen rajalla. Satu laittaa viestiä mesessä. Kysyy miten kampanja edistyy ja missä olemme. Kerron että kadulla sataa vetää ja kaikki on ihan ok. Satun kysymykseen missä olemme hain vastausta kysymällä tovereilta tarkkaa olinpaikkaamme. Raija vastaa, että olemme rajalla.

 

Vasta nyt ymmärrän, että olen rajalla. Minun ei siis tarvitse tai pidä mennä yhtään minnekään koska olen jo siellä minne minun piti tulla – rajalle – på Gränsen.

 

Asetun SKP:n kampanjatelttaan kehystämään kollaaseja. Kerron tovereille, että teen tässä teosten antoperformanssia rajalla. Hienoja ihmisiä. Eivät ihmettele puheenjohtajan outoa toimintaa vaan ovat täysillä mukana. Kaarina alkaa kertoa ihmisille, että voivat halutessaan saada mukaansa teoksen. Joku haluaakin kollaasin.

 

Kaiken kehystämisen ja asettumisen aikana tunsin, että housuni kostuivat. En muista milloin viimeksi olisin pissinyt tai kussut housuuni. Varmaan joskus lapsena. Kehystän teoksia. Kuvaan kollaasien uusia omistajia. 

Ihmettelen edelleen miksi housuni kostuvat entisestään. Avaudun tovereille ja näytän – katsokaa, olen tehnyt alleni. Porukat ihmettelevät. Ajattelin, että jos minulla on joku hermostollinen häiriö, etten ole voinut pidättää ja olen laskenut siksi alleni kaikessa kiireessä ja monen asian samanaikaisessa tekemisessä.

Jatkoin kehystämistä ja kuvaamista. Tuolini alle tippuu ruskeaa nestettä. Päätän katsoa housuihin. Takin taskussa ollut pikakahvi oli alkanut vuotaa ja kastellut pikku hiljaa minut.

 

Minkään muun puoleen teltasta ei varmasti kuulunut yhtä valtavaa naurua kuin SKP:n teltasta. Puheenjohtaja ei ollutkaan kussut housuunsa.

 

Jäin miettimään tuota housuun virtsaamista. Olen kerran Pieksämäellä pienenä poikana ala-asteella pelännyt opettajaa niin paljon, että pissin housuuni. Meidän koulussa ei luettu koraania, mutta aamut aloitettiin laulamalla virsi ja päivä lopetettiin laulamalla virsi. Kerran en uskaltanut loppuvirren aikaan keskeyttää. Pissin housuuni. Muistan ikuisesti, kun vierustoverini Jukka katsoi – että nyt toi aikakin pissii housuunsa. Lattialle pulpetin alle tuli lätäkkö. Pieksämäellä olin ankaruuden rajalla.

 

Minua ihmetytti Torniossa se, että minulla ei ollut mitään rajaa. Kerroin tovereille epäilystäni siis siitä, että olin luultavasti kussut housuun. Eihän sellaista sanota kellekään. Minä sanoin. Olenko ylittänyt häpeän rajan matkalla Pieksämältä Tornioon?

 

Iloinen olen siitä, että Torniossa rajalla valitsin ihmisten rajan enkä pakkohakeutunut poliisiautojen kaistoille kahden maan asfaltille mikä oli alkuperäinen ajatukseni rajasta.